Yleiskaavaehdotuksesta jätettiin yli 1400 muistutusta

IMG_0952-27

Kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaava-arkkitehti Marja Piimies kertoo blogissaan, että yleiskaavaehdotuksesta jätettiin määräaikaan mennessä yhteensä 1444 muistutusta. Lisäksi eri viranomaistahoilta ja mm. naapurikunnilta on pyydetty yhteensä 64 lausuntoa. Muistutusten lukeminen on vielä kesken, mutta Piimies toteaa jo tässä vaiheessa, että yleisöä ovat askarruttaneet hyvin pitkälti samat kysymykset kuin jo luonnosvaiheessa, luonnoksesta viime keväänä annetuissa mielipiteissä ja yleiskaavaa koskevissa …

Lue lisää

Museovirasto tyytymätön yleiskaavaehdotukseen

museovirasto

Museovirasto toteaa 11.2.2016 päivätyssä 10-sivuisessa lausunnossaan, että yleiskaavaehdotus on kehittynyt kulttuuriympäristöjen kannalta hyvään suuntaan, mutta ei kuitenkaan täytä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kulttuuriympäristöä koskevaa erityistavoitetta. Vaikutukset maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuurimaisemaan, rakennusperintöön ja muinaisjäännöksiin on selvitetty ja esitetty puutteellisesti. Museovirasto vaikuttaa tyytymättömältä tähänastiseen vuorovaikutukseen, sillä lausunnossa kerrotaan, että ”suuri osa asioista on ollut esillä jo kaavaluonnosta koskevassa [Museoviraston] …

Lue lisää

Tapaninvainion kaupunginosayhdistys: Muistutus Helsingin kaupungin yleiskaavaehdotuksesta

Tapaninvainion kaupunginosayhdistys ry – Muistutus Helsingin kaupungin yleiskaavaehdotuksesta.

Nykyisessä suunnitelmassa Raide-Jokeri 2 kulkee Helsinkipuiston halki. Tämän sijaan tulee kunnioittaa ja vaalia helsinkiläisille tärkeitä virkistys- ja harrastusmahdollisuuksia, Vantaanjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta sekä Tuomarinkylän kartanoalueen merkittävää kulttuuriympäristöä.

Valomerkki: Helsinki on myös kartanoiden kaupunki

Tuomarinkyla_SirpaPaivinen

Valomerkissä 27.1.2016 julkaistu artikkeli (Marjo Hentunen) – Helsinki on myös kartanoiden kaupunki.

Helsingin tiheä ja hyvin säilynyt kartanoverkosto on Suomessa vertaansa vailla. Nykyään kartanot ovat tärkeitä luonto- ja virkistysalueita.

– Esimerkiksi Tuomarinkylä, jonka kantatila oli alun perin ratsutila, kuuluu näihin Vantaanjokilaakson upseerikartanoihin. Siellä on yhä viljelyssä olevia peltoja ja ratsastuskeskus. Lapset voivat aistia, millaista Helsingin pitäjän maanviljelyskulttuuri on aikoinaan ollut. Helsingin kaupungin omistukseen kartano siirtyi vuonna 1917, kertoo maisema-arkkitehti Ranja Hautamäki Aalto-yliopistosta.

Esimerkiksi Tuomarinkylää on suojellut se, että Vantaanjokilaakso on haluttu pitää pitkälti virkistysalueena. Osasyynä on se, että sinne on vaikea rakentaa. Kartanon syrjäinen sijaintikin vaikuttanee: rakentamispaineet eivät ole niin suuria. Tulevaisuudessa laajojen peltoalueiden säilyminen ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.

Kuva: Sirpa Päivinen. Viljelyä edelleen. Tuomarinkylän kartano on säilynyt hyvin, koska Vantaanjokilaakso on haluttu pitää virkistysalueena ja sinne on vaikea rakentaa.

Yleiskaavaehdotus: Helsingin liikuntalautakunnalta vahva kannanotto Tuomarinkylän harrastustoimintojen puolesta

ymp_talvi5

Helsingin liikuntalautakunta käsitteli 4.2.2016 lausuntoaan Helsingin yleiskaavaehdotuksesta. Liikuntaviraston asiantuntijoiden laatima lausunto on erittäin vahva kannanotto Tuomarinkylän harrastustoimintojen säilyttämisen puolesta. Lausunnossa todetaan mm. että ”Monilla liikuntaviraston toimialueilla yleiskaava poikkeaa merkittävästi tuoreista, vastavalmistuneista asemakaavoista. Jotkut liikuntapuistot tai niiden osat on merkitty asuntovaltaisiksi alueiksi, joita kehitetään ”pääasiassa asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä lähipalvelujen käyttöön.” Tämä ei anna …

Lue lisää

Yleiskaavaehdotus: Painavat lausunnot ympäristölautakunnalta ja yleisten töiden lautakunnalta

ymp_talvi1

Helsingin eri lautakunnat ja viranomaistahot antavat paraikaa yleiskaavaehdotuksesta omia lausuntojaan kaupunkisuunnitteluvirastolle. Eilen 2.2.2016 pidetyssä Helsingin ympäristölautakunnan kokouksessa käsiteltiin muiden asioiden ohella myös lautakunnan omaa lausuntoa yleiskaavaehdotuksesta. Lautakunnan varapuheenjohtaja Leo Stranius (vihr) ehdotti lausuntoon Tuomarinkylän säilyttämisen puolesta puhuvaa lisäystä ja saikin lautakunnan enemmistön taakseen. Nyt ympäristölautakunta lausuu kannanottonaan yleiskaavasta muun muassa, että, ”Tuomarinkylän kartanoa ympäröivälle RKY-alueelle …

Lue lisää

Helsy: Muistutus Helsingin yleiskaavaehdotuksesta

helsy_logo

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri esittävät muistutuksessaan 29.1.2016 yleiskaavaehdotuksen palauttamista uudelleen valmisteluun.

Ehdotus sisältää edelleen kaikki ne ongelmat, jotka on tunnistettu ja nostettu esille yhdistysten aikaisemmissa mielipiteissä. Näitä ovat muun muassa luontoarvojen, lähivirkistysalueiden ja riittävän laajojen metsäisten virkistysalueiden huomiotta jättäminen.

Yleiskaava näyttää siten varautuvan jopa kaksi kertaa nopeimmankaan kasvuennusteen mukaista realistista arviota suurempaan asuntotuotantoon. Tällainen rakentamisen ylimitoitus on hyvin haitallista luonto- ja kulttuuriarvojen säilyttämisen välttämättömälle pyrkimykselle, mitä kaavan myös tulee toteuttaa.

Yleiskaavaehdotus on esitetyssä muodossaan toteuttamiskelvoton ja se on palautettava uudelleen valmisteltavaksi.

Sivusilmällä: Röyhkeä lausuntoehdotus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta

hlylinen_ramsinniemi

Hanna-Leena Ylinen kirjoittaa blogissaan, 31.1.2016 – Röyhkeä lausuntoehdotus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta, Helsingin kaupunkisuunnitelautakunnan suunnitellusta lausuntoehdotuksesta Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta. Maakuntakaavan tulisi olla yleiskaavoitusta ohjaava kaava ja myös Tuomarinkylä mainitaan tässä blogikirjoituksessa. Kuva: Hanna-Leena Ylinen, Ramsinniementie 16.1.2016.

Tekstiluonnos, jossa vaaditaan maankäyttö- ja rakennuslaissa määritellyn kaavahierarkian kääntämistä päälaelleen, on röyhkeydessään omaa luokkaansa.

Maakuntakaavan merkintöjen tulisi siis ohjata yleiskaavoitusta, mutta kaupunkisuunnittelulautakunnalle laaditussa lausuntoehdotuksessa esitetään maakuntakaavan muuttamista jo tehdyn yleiskaavaehdotuksen mukaiseksi.

Tässä on lainaus lausuntoehdotuksesta:

”Melkin, Ramsinniemen, Vartiosaaren, Hämeenlinnanväylän itäpuolen sekä Tuomarinkylän kartanon eteläpuolisten alueen osalta maakuntakaavamerkintöjen tulee turvata Helsingin yleiskaavoituksen tavoitteet. Valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen ja maakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen -merkintä ei saa estää alueiden kulttuuriarvot huomioivaa tiivistämistä, erityisesti raideliikenteen varrella.”