Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Ehdotus Helsingin uudeksi yleiskaavaksi oli nähtävillä 27.11.2015–29.1.2016 muistutuksia ja lausuntoja varten.

Nähtävilläoloajan jälkeen ehdotuksesta tulleet muistutukset ja lausunnot käsitellään kaupunkisuunnitteluvirastossa ja -lautakunnassa. Yleiskaavatyöhön osallistumisen kannalta tärkeä vaihe on vastausten saaminen yleiskaavaehdotuksesta tehtyihin muistutuksiin. Maankäyttö-ja rakennuslain 65 §:n mukaan kunnan on ilmoitettava perusteltu kannanottonsa esitettyyn mielipiteeseen kaikille yhteystietonsa ilmoittaneille muistutuksen tekijöille. Tiedottamistapana on kirje tai sähköposti sen mukaan, minkä osoitteen muistuttaja on yhteystiedokseen ilmoittanut. Ilmoituksen ajankohdasta ei ole säännöstä, mutta lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen mukaan muistutuksen tekijän kannalta on olennaista, että hän saa tietoonsa kunnan perustelut siinä vaiheessa, kun on vielä mahdollisuus vaikuttaa lopulliseen päätöksentekoon.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi yksimielisesti yleiskaavaehdotuksen kokouksessaan 14.6.2016.

Helsingin kaupunginhallitus käsitteli yleiskaavaehdotusta kokouksessaan 19.9.2016 ja jätti asian pöydälle 17.10.2016 saakka.

Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen yleiskaavaehdotus menee  kaupunginvaltuuston päätettäväksi arviolta loppuvuonna 2016, jolloin valtuutetut ovat erityisen kiinnostuneita mielipiteestäsi, koska seuraavat kuntavaalit järjestetään vuonna 2017. Vaaleissa meillä on valta vaihtaa valtuutettuamme tai jopa puoluetta.

8 kommenttia artikkeliin ”Mitä seuraavaksi tapahtuu?”

  1. Tuomarinkylää pitää kehittää hevosurheilu/ koirakeskuksena luulen että ratsastajien määrä kasvaa pääkaupunkiseudulla tulevaisuudessa ? Tuomarinkylän luonto-arvot ovat tärkeät niitä ei saa mielestäni mennä tuhoamaan asuntorakentamisella !

    Vastaa
  2. Oletteko huomanneet, että kaupunkisuunnittelulautakunnan tiistain 2.2. kokouksen esityslistalla on lautakunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta? Maakuntakaavanhan pitäisi ohjata yleiskaavaa, mutta Helsingin kaupunki haluaa kääntää kaavahierarkian päälaelleen.

    Yleiskaavasuunnittelijoiden laatimassa lausuntoehdotuksessa on mm. näin: ”Melkin, Ramsinniemen, Vartiosaaren, Hämeenlinnanväylän itäpuolen sekä Tuomarinkylän kartanon eteläpuolisten alueen osalta maakuntakaavamerkintöjen tulee turvata Helsingin yleiskaavoituksen tavoitteet. Valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen ja maakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen -merkintä ei saa estää alueiden kulttuuriarvot huomioivaa tiivistämistä, erityisesti raideliikenteen varrella.”

    Mielenkiintoista kyllä, se mainittu raideliikennekin on lähinnä kaavoittajan piirroksissa.

    Vastaa
    • Hei Hanna, kiitos viestistä! Tuo kaupunkisuunnittelulautakunnan kokous & lausuntoluonnos on tiedossamme. Samoin Helsingin halu kääntää maakuntakaavan ja yleiskaavan marssijärjestys päinvastaiseksi. Olen henkilökohtaisesti tutustunut kaavoituksen kiemuroihin paremmin nyt vasta tämän yleiskaavaprosessin myötä, ja on kyllä todettava, että monen moni asia on matkan varrella hämmästyttänyt ja kummastuttanut. Tämä on niistä vain yksi ja aika moni muu on kirjattu Pro Tuomarinkylän kaavamuistutukseen 🙂

      Vastaa
  3. Kyllä tätä Stadia on syytä vähitellen kaupungistaa. Pohjoinen osa on kuin jostain maakunnasta!
    Halvoilla omakotialueilla talot on yleensä valtaosin ikivanhoja, lähes asuinkelvottomia lautakoijia.
    Suomaalaiset ovat juuri siitä outoja, että ihan kaikki roina pitäisi säästää, vaikka sillä ei olisi enää mitään arvoa.

    Vastaa
  4. Hei Paavo ja Sini,
    kiitos viesteistä! Ihan oikeassa olette. Yleiskaavaehdotus on Tuomarinkylän osalta tosi pulmallinen, siinä on useampikin ongelmakohta joista vilkkaan koiraharrastustoiminnan alasajo ja maisemallisestikin käsittämätön rakentamistehokkuus (=kerrostalot) ovat hyviä – siis huonoja – esimerkkejä. Olettehan jättäneet muistutuksen kaupungille yleiskaavasta? Neuvoja ja valmis lomake löytyy täältä: http://www.tuomarinkyla.com/vaikuta-yleiskaavaan/

    Vastaa
  5. Eikö Helsingistä löydy muualta maita rakentaa asuntoja!

    On erittäin merkillistä, että koira harrastajien paras paikka ympäri Suomen kattava tuhottaisiin!
    Siellä järjestetään koiraharrastus toimintaa enemmän, kun missään Suomessa!
    Päättäjät ottakaa huomioon kuinka suuri määrä prosenteissa (40 %) koko Suomessa ihmisiä ja koiria tarvitsee Tuomarinkartanon näyttelyihin, kisoihin, koulutuksiin, kokouksiin ym.ym.!
    Siellä ihmiset/koirat yhdessä harrastavat ja tapaavat tuttuja ihmisiä. Tutustuvat uusiin ihmisiin ja laajentavat näin ystäviään yhteisen harrastuksen puitteissa!

    Päättäjät toivon kaikkien meidän koira harrastajien puolesta, että huomioitte myös meidät ja harrastuksemme!

    Ystävällisin terveisin,
    Sini Keto

    Vastaa
  6. Rakentaminen tuomarinkylän alueella ei saa nousta kahta maanpäällistä kerrosta korkeammaksi. Kerrostalot eivät sovi tähän kulttuurimaisemaan. Tiivis rakentaminen ei sovi tuomarinkylän maisemaan.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Sini Keto Peruuta vastaus