Hevosihmiset huolissaan – kaupunki ei lupaustensa takana

YLE julkaisi tänään ruotsinkielisillä sivuillaan (Svenka YLE Huvudstadsregionen, Johanna Minkkinen) artikkelin – Hästfolket oroat – staden ger inte vad den lovat >>.  Alla on artikkeli vapaasti käännettynä PRO Tuomarinkylän toimesta.

Tuomarinkylän hevosihmisille luvattiin tietty alue ratsastuskeskuksen kehittämistä varten. Mutta viime hetkellä osa alueesta leikattiin pois. Siihen halutaan sen sijaan rakentaa asuntoja.

Yksityishenkilöt ovat investoineet kolme-neljä miljoonaa euroa hevostoimintaan Tuomarinkylässä, siinä uskossa että hevosurheilua on mahdollista kehittää alueella ja houkutella Tuomarinkylään väkeä koko Etelä-Suomesta. Myös kansainvälisiä tapahtumia on ollut suunnitteilla. Yhteistyö kaupungin ja hevos- ja koiraharrastajien edustajien kanssa sujui vuosien ajan hyvin, kunnes aiemmin apulaiskaupunginjohtajana toiminut Hannu Penttilä leikkasi pois osan asemakaavasta ja halusi rakentaa tilalle asuntoja.

– Se tuli pienenä yllätyksenä niille, jotka olivat olleet mukana valmistelemassa asemakaavaa, kertoo Antti Salaterä Helsingin kaupungin liikuntavirastosta.

YLE Huvudstasdregion on yrittänyt tavoittaa Penttilää kommentoimaan asiaa siinä onnistumatta.

Asemakaavan typistäminen tapahtui vuoden 2013 alussa. Nyt kaksi vuotta myöhemmin Tuomarinkylän alueen toimijat eivät edelleenkään tiedä, voivatko he rakentaa kolmannen maneesin, mikä olisi tarpeen alueen kehittämiselle.

Harrastus vaarassa loppua kokonaan

– Mikäli alueelle rakennetaan asuntoja, tarkoittaa se sitä, että koiraurheilu loppuu alueelta kokonaan. Ratsastusurheilu tulisi myös pikkuhiljaa hiipumaan, kertoo Tuomarinkylässä sijaitsevan Kilpatallin osaomistaja Heidi Käär.

Käär on myös Pro Tuomarinkylän Facebook-ryhmän aktiiveja. Jos Hannu Penttilän suunnitelma toteutuu, tulisi koirakeskus – siinä muodossa kuin se tänään on – häviämään kokonaan. Sen alueelle ja keskuksen takana oleville pelloille ja metsään rakennettaisiin asuntoja. Koirakeskus siirrettäisiin toiselle alueelle tallien taakse, lähelle Tuusulanväylää. Aktiivien mukaan tämä alue on aivan liian pieni koirakeskukselle. Lisäksi siirto johtaisi siihen, ettei suunniteltua maneesia voitaisi rakentaa.

– Jos alueelle rakennetaan asuntoja, täytyisi koirakeskus siirtää jonnekin aivan muualle, eikä vaarantaa ratsastusurheilua, sanoo Antti Salaterä.

Tuomarinkylän alueen aktiivien mukaan kaupungin suunnitelmat iskevät kovaa koko hevosurheiluun.

– Tämä tarkoittaa, että suunniteltu hevoskeskus ei toteudu. Se olisi palvellut ratsastajia koko Etelä-Suomessa. Koska alue sijaitsee lähellä lentokenttää, olimme toivoneet voivamme järjestää myös kansainvälisiä kilpailuja, sanoo Heidi Käär.

Tärkeää tasa-arvon vuoksi

Myös liikuntaviraston Antti Salaterä mielellään kehittäisi ratsastusurheilua.

– Toisinaan meitä arvostellaan siitä, että panostamme liian paljon miesten ja poikien urheiluun. Hevosurheilu on laji, joka on huomattavasti suositumpi tyttöjen ja naisten keskuudessa, joten myös tasa-arvon näkökulmasta on tämä tärkeää.

Kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaava-arkkitehti Marja Piimies kertoo, että Tuomarinkylän hevosväkeä ei haluta mitenkään ajaa pois, vaan tarkoituksena on kehittää aluetta heidän kanssaan yhteistyössä. Yleiskaavaluonnoksessa, jota parhaillaan työstetään, on varaus asunnoille juuri sillä alueella joka leikattiin pois hevosväeltä.

Asian aikataulu on epäselvä ja Piimies kertoo, että vuoden kuluttua ollaan viisaampia. Joka tapauksessa kyse on projektista, joka toteutuminen on pitkällä tulevaisuudessa. Hän tarkoittaa sitä, että hevosihmisten ei tarvitse olla huolissaan siitä, että ratsastusreitit muuttuvat tai että syntyy vaaratilanteita kun kävelijät ja hevoset kohtaavat.

– Tämä asia pitää vain järjestää. Luulen, että on mahdollista sopia tässä kysymyksessä, sanoo Piimies.

Jätä kommentti