HS Mielipide: Helsingin yleiskaava on moraalisesti arveluttava

HS:n Mielipide palstalla (3.1.2016) ollut kirjoitus – Helsingin yleiskaava on moraalisesti arveluttava.

Helsingin yleiskaavojen aikaväli on ennen ollut runsas 10 vuotta. Tämä ajanjakso on sen verran lyhyt, että päättäjät voivat vielä nähdä kaavan seuraukset ja olla vastuussa äänestäjilleen.

Uudessa yleiskaavahankkeessa aikaväli muodostuu runsaaksi 30 vuodeksi. Tänä aikana päätöksentekijöistä vain muutama on enää mukana, eikä vastuutakaan ole. Siksikö yleiskaava on rakennettu valtavien asukasmäärätavoitteiden varaan? Sitä eivät monien kaupunginosien asukkaat hyväksy, esimerkiksi siksi, että viheralueet häviävät. Tästä eivät kaupungin suunnittelijat ja asukkaiden valitsemat luottamusmiehet kasvuhurmoksessaan välitä.

Jos aihe olisi ollut esillä kuntavaalien yhteydessä vuonna 2011, jonkinasteinen demokratia toimisi. Näin ei kuitenkaan ollut. Siksikin yleiskaavan vieminen päätökseen tänä vuonna nykyisen pitkällä aikavälillä on moraalisesti arveluttavaa. Yksi sukupolvi vie siis päätösvallan seuraavaltakin.

Seppo Laaksonen

filosofian tohtori, Helsinki

Jätä kommentti