YLE: Vääntö yleiskaavaehdotuksesta loppusuoralla: ”Kolmasosa Helsingin lähimetsistä katoaa”

hameenkesa_74327

YLE:n artikkeli 9.11.2015 >>

Helsingin uusi yleiskaavaehdotus näyttää saavan vihreää valoa tiistaina, vaikka kiistaa on sekä kaupunkibulevardeista, viheralueista, että Malmin lentokentästä. Luonnonsuojeluväki ei ole tyytyväinen siihen, mitä tulossa on.

Hämeenlinnanväylä voisi kaupunkibulevardina näyttää tältä. Kuva: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsy – Viraston yleiskaavaehdotus toteuttamiskelvoton ja helsinkiläisten kokonaisedun vastainen

Viheralueille rakentaminen 2.11.2015_2000px

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, tiedote 2.11.2015 >>

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys pitää kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavaehdotusta Helsingin kokonaisedun vastaisena, sillä siinä ratkaisevasti pienennetään metsäisiä lähivirkistysalueita. Ehdotettu asukasmäärä on kuitenkin mahdollista sijoittaa Helsinkiin siten, että keskeiset viheralueet säilytetään.

”Yleiskaavaehdotukseen on edelleenkin jäänyt raskasta rakentamista muun muassa Keskuspuistoon, Vuosaaren ulkoilualueille ja Pornaistenniemen tulevan luonnonsuojelualueen viereen. Pornaistenniemeen ja Tuomarinkylään jopa lisättiin rakentamistehokkuutta”, ihmettelee yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Nieminen.

Tiedote: Pro Tuomarinkylä tukee Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin -hanketta – vaikuta osallistumalla kuntalaisaloitteeseen

Helsinki

Pro Tuomarinkylä on liittynyt Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin -hankkeen tukijoihin yli 60 muun helsinkiläisen kansalaisjärjestön ja -liikkeen mukana. Kansallinen kaupunkipuisto on arvokkaiden luonto- ja vesialueiden sekä kulttuuriympäristöjen muodostama yhtenäinen kokonaisuus. Kansallinen kaupunkipuisto on vaikuttava tapa tuoda esiin Helsingin hienoja luonto- ja kulttuuriympäristöjä ja tehokas väline markkinoida Helsinkiä kansainvälisille matkailijoille. Helsingissä on paljon upeita kohteita, jotka täyttävät …

Lue lisää

Lehdistötiedote 17.8.2015 – Taiteilijat vetoavat Helsingin päättäjiin Tuomarinkylän säilyttämisen puolesta

Inari Krohn_Suojelija 2015_ viivasyövytys, puupiirros, chine collee

Kaupunkiluonnon inspiroima taidenäyttely Malmitalolla 19.8. – 12.9. Kuvataiteilijat Sari Bremer, Inari Krohn, Maaria Märkälä, Aulikki Nukala, Leena Palonen, Johanna Pihlajamaa, Kirsti Puhakka ja Rauni Sipilä haluavat PRO HELSINKI-LUONTO -taidenäyttelyllä osallistua keskusteluun Tuomarinkylän tulevaisuudesta ja vedota kaupungin päättäjiin. Tuomarinkylään on suunnitteilla massiivista asuntorakentamista ja raideliikenneväylä peltojen poikki. Näyttelyn tarkoitus on herättää huomaamaan kulttuurihistoriallisen maiseman kauneus ja …

Lue lisää

Helsingin Uutiset: Uusi kärpäslaji löytyi – uhka Helsingin kasvulle?

Helsingin Uutisten juttu 13.5.2015 – Uusi kärpäslaji löytyi – uhka Helsingin kasvulle?

Uhkaako uusi kärpäslaji Helsingin rakentamissuunnitelmia Haltialan ja Tuomarinkylän metsäalueiden lähellä?

Koko Suomessa aikaisemmin tuntematon leppälattari löytyi äskettäin Haltialan Niskalan puulajipuiston lähistöltä ja Tuomarinkylän kartanon eteläpuoleiselta Lystikukkulan metsikköalueelta.