HS Mielipide: Peli Helsingin yleiskaavasta on vihellettävä poikki

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 19.10.2016 ollut Lauri Nordberg:in mielipidekirjoitus – Peli Helsingin yleiskaavasta on vihellettävä poikki

Nyt kuitenkin säilyneisiin viheralueisiimme kohdistuu ennennäkemätön uhka: viidennes niistä aiotaan rakentaa.

Eikö hälytyskellojen pitäisi soida? Varovainen tiivistäminen on paikallaan, mutta nyt mennään liiallisuuksiin. Asukaslukutavoitteet johtavat väistämättä tärkeiden viheralueiden menettämiseen ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ympäristöjen tuhoutumiseen.

Yleiskaavaehdotus on myös vastoin maakuntakaavaa, jonka lain mukaan tulisi olla ohjeena yleiskaavaa laadittaessa. Onhan kyseessä kaava, jolla on merkittäviä seudullisia vaikutuksia sekä viheryhteyksien että liikenneväylien osalta.

Lehdistötiedote 17.10.2016: Helsingin yleiskaavan kaavavarantolaskelmaa paisuteltu

HELSY:n vaihtoehtoinen pikselikartta.

Noin 1000 hehtaaria Helsingin viher- ja virkistysalueita voidaan säästää tinkimättä kaupungin kasvutavoitteista Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) seminaarissa 13.10.2016 WTC-talolla tuli esille, että uudella yleiskaavalla tavoiteltavan kaavavarannon laskelma perustuu kestämättömään oletukseen asumisväljyyden kehittymisestä. Epärealistinen asumisväljyyden kasvu paisuttaa kaavalla tavoiteltavaa kaavavarantoa ja valtaa kaupunkilaisille tärkeitä viheralueita tarpeettomasti Helsingin yleiskaavaehdotuksen pohjana on ns. nopean väestönkasvun ennuste sekä epärealistinen oletus, …

Lue lisää

HU: Asukasaktiivit – Toivottavasti järki voittaa

Anu ja Risto Tuomarinkylän pelloilla.

Helsingin Uutisissa 15.10.2016 ollut artikkeli Pro Tuomarinkylästä – HU: Asukasaktiivit – Toivottavasti järki voittaa.

Uusi yleiskaava tuhoaisi kulttuurimaiseman, pelkää Pro Tuomarinkylä -liike.

– Pikaraitiotie kulkisi tästä, aivan kartanon läheltä, Anu Heinonen ja Risto Suominen näyttävät Tuomarinkylän kartanon viereisellä pellolla.

He ja muut Pro Tuomarinkylä -liikkeen aktiivit yrittävät viimeiseen asti vaikuttaa Helsingin uuteen yleiskaavaan, joka mahdollistaisi pikaraitiotielinjauksen ja uuden kerrostaloalueen rakentamisen aivan Tuomarinkylän kartanon läheisyyteen.

Kuva. Laura Pohjanpalo

Lue koko artikkeli – HU: Asukasaktiivit – Toivottavasti järki voittaa.

Tiedote 14.10.2016: Pro Tuomarinkylän kaavaehdotus esiteltiin Kokoomuksen valtuustoryhmälle

Tuomarinkylän kartano.

Pro Tuomarinkylä (edustajat Micki Schnitzler ja Risto Suominen) sekä Suomen Kennelliiton varapuheenjohtaja Kimmo Mustonen olivat 12.10.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmän vieraana kaupungintalolla. Paikalla oli yhteensä 16 valtuutettua ja varavaltuutettua. Vierailun aiheena oli Tuomarinkylän kartanon alueen yleiskaavoitukseen ehdottamamme korjaukset (ehdotus 12.6.2016). Risto Suominen kiitti lyhyissä avaussanoissaan vierailumahdollisuudesta, välitti USA:ssa työmatkalla olleen puheenjohtaja Anu Heinosen terveiset ja toivoi vierailusta …

Lue lisää

YLE Uutiset: Kaavapaniikki iski Helsinkiin – päätöksiä synnyttävä pian

Bulevardin havainnekuva.

YLE Uutisten artikkeli 12.10.2016 liittyen Helsingin uuteen yleiskaavaan – Kaavapaniikki iski Helsinkiin – päätöksiä synnyttävä pian Kaupungin kaavat ovat pahasti sekaisin. Kauaskantoisia päätöksiä pitää saada aikaan lähiviikkoina, mutta useat Helsingin valtuustoryhmät ovat yleiskaavalinjoissaan sekasortoisessa tilassa. Tilanne kävi ilmi, kun Yle kysyi helsinkiläisvaltuutetuilta heidän kantojaan yleiskaavaan. … Sirkku Ingervolle Keskuspuisto on kaupungin keuhkot. Vartiosaarta tulee kehittää kaikkien …

Lue lisää

HESY 2/2016: Yleiskaavaehdotus synnytti Pro Tuomarinkylä -liikkeen

Vinttikoirien EM-kilpailut.

HESY:n jäsenlehdessä 2/2016 oli juttu – Yleiskaavaehdotus synnytti Pro Tuomarinkylä -liikkeen

Täydennysrakentaminen uhkaa koira- ja ratsastustoimintaa sekä arvokasta kulttuuri- ja maisema-aluetta. Pro Tuomarinkylä -liike koettaa palauttaa rakentamista ohjaavan yleiskaavan valmisteluun ja nostaa asian kuntavaalien teemaksi.

HS Kaupunki: Uhkailua, vetoamista isänmaallisuuteen ja asiallista argumentaatiota – poliitikot ovat saaneet Malmin lentokentän lakkautussuunnitelmista palautevyöryn

Helsingin Sanomien Kaupunki palsta 9.10.2016 käsittelee Malmin lentokentän tilannetta mutta myös muutenkin yleiskaavaehdotusta artikkelissaan – Uhkailua, vetoamista isänmaallisuuteen ja asiallista argumentaatiota – poliitikot ovat saaneet Malmin lentokentän lakkautussuunnitelmista palautevyöryn

Artikkelin lopussa oleva osio käsittelee yleiskaavaehdotusta ja kaavoitusprosessia laajemmin lähinnä vuorovaikutuksen näkökulmasta. Osio on lainattuna alla.

Kommentti: Paras argumentti voitakoon

KESKUSPUISTON puolesta, Save Vartiosaari, Pro Tuomarinkylä, Malmin lentoaseman puolustajat…Helsingin kaavoitussuunnitelmia vastustetaan tällä hetkellä voimakkaasti eri puolilla kaupunkia. Suurin osa vastustuksesta liittyy valmisteilla olevan uuden yleiskaavan suunnitelmiin. Yleiskaavassa valmistaudutaan siihen, että kaupunkiin on rakennettava uusia asuntoja 250 000 ihmiselle.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan on kaavaa tehdessään laadittava suunnitelma siitä, miten se osallistaa kuntalaisia kaavan valmisteluun. Kaava on myös asetettava nähtäville ja kommentoitavaksi.

Se, että Helsingin poliitikot eivät ole muuttaneet kaavan kiistanalaisimpia kohtia suuresta vastustuksesta huolimatta, nähdään nyt kaava-alueiden ympärille syntyneissä kansalaisliikkeissä demokratiaongelmana. Kunta kuulee, mutta ei kuuntele, sanotaan.

Kaavoitusprosessia arvostellaan myös jähmeydestä. Tarjolle ei ole asetettu realistisia vaihtoehtoja ja asiat tuntuvat valmiiksi päätetyiltä jo ennen kuin ne etenevät edes kaupunginhallitukseen.

Kaupunkilaisten aktivoituminen on hyvä asia demokratian kannalta. Kaavoituksessa tehdään nyt ratkaisuja, jotka vaikuttavat helsinkiläisten elämään vielä silloinkin, kun meitä nyky-ihmisiä ei enää ole. Tälläisten asioiden pitääkin nostaa esiin tunteita.

Osa kaupunkipoliitikoista kertoo kuitenkin saaneensa epäasiallista ja uhkaavaakin palautetta. Se on demokratialle äärimmäisen vaarallista.

Kaavoituksessa sovitetaan yhteen useita keskenään ristiriitaisia etuja. Poliitikoilta saa ja pitää vaatia huomiota, mutta agressiivisuudesta ei ole kenellekään hyötyä.

YLE Uutiset: Yllättävä käänne – päättäjät etsivät vielä keinoja estää Keskuspuiston rakentaminen

Yle-logo_RGB_turkoosi

YLE Uutiset julkaisi 7.10.2016 artikkelin Helsingin yleiskaavaehdotuksesta – Yllättävä käänne – päättäjät etsivät vielä keinoja estää Keskuspuiston rakentaminen

Tuuli näyttää kääntyneen useassa puolueessa. Helsinkiläispäättäjät ovat kysyneet virkamiehiltä, millaisia mahdollisuuksia kiisteltyjä yleiskaavasuunnitelmia olisi vielä avata.

Päättäjillä on niskassaan paineita. Kaupunkilaisten keskuudessa epäsuosittuja kohtia sisältävän kaavan valmisteluun vaikuttaa lähestyvät kuntavaalit. Silloin mitataan taas puolueiden ja yksittäisten valtuutettujen luottamus.

Huhtikuuhun 2017 on aikaa puoli vuotta. Siinä ajassa tuskin viilenevät ne mielipiteet, jotka nyt roihuavat esimerkiksi sosiaalisen median foorumeilla.

Henrik Nyholm: Helsingin yleiskaava on karhunpalvelus tyttöjen harrastuksille

20150811EhdotusTKA+B+C_104741

Henrik Nyholm, Vasemmistoliiton varavaltuutettu, kirjoittaa blogissaan 6.10.2016 uudesta yleiskaavasta – Helsingin yleiskaava on karhunpalvelus tyttöjen harrastuksille.

Uuden yleiskaavan kaapatessa alueita nykyisistä viheralueista myös niihin kytkeytyvät harrastus- ja virkistysmahdollisuudet kaventuvat. Yhteensattuma tai ei, jää jalkoihin tyttö- ja naisvaltaiset lajit. Tämä tapahtuu peittelemättömästi Tuomarinkylässä, jossa yleiskaavan rakentaminen kohdistuu koirakeskuksen päälle ja kaventaa alueella sijaitsevaan ratsastuskeskuksen toimintaa.

Yleiskaavan osoittama asukasmäärien kasvu ei tarkoita toimetonta joukkoa ihmisiä. Jos nykyisten harrastajamäärien osuus säilyy uusien asukkaiden myötä tarkoittaa se tulevaisuuden Helsingissä 7000 uutta hevosharrastajaa. Myös koiramäärä kaupungissa lisääntyy ja samalla myös koiraharrastukset.

Leo Stranius: Helsingin yleiskaava – Keskuspuiston puolesta

Leo Stranius.

Leo Stranius, ympäristöjärjestöjohtaja (toiminnanjohtaja, Luonto-Liitto) sekä Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihr), kirjoittaa blogissaan 5.10.2016 – Helsingin yleiskaava – Keskuspuiston puolesta.


Vaikka yleiskaavassa olevat kaupunkirakenteen tiivistäminen ja täydentäminen, kaupunkibulevardit ja raideliikenteen kehittäminen ovatkin hyviä lähtökohtia kestävälle kaupunkikehitykselle, on käsillä olevassa ehdotuksessa liikaa luonto- ja viheralueiden nakertamista.

Näin ollen en voi varauksetta kannattaa käsillä olevaa yleiskaavaehdotusta.


Itse pidän kuitenkin demokratian näkökulmasta suorastaan toivottavana sitä, että yleiskaavakäsittely siirtyisi kuntavaalien jälkeen. Näin yleiskaava ja siinä olevien monien alueiden kohtalo nousisi kuntavaaliteemaksi. Ihmiset hankkisivat lisää tietoa ja asiasta käytäisiin laajaa julkista keskustelua.


Yleiskaavassa on varattu kaksinkertainen määrä asuntorakentamista verrattuna kaupungin väestöennusteeseen. Keskuspuistovarausten poistaminen ei siis hetkauta asuntorakentamista tai asuntojen hintoja suuntaan tai toiseen.


Lopuksi: Keskuspuisto ei ole yleiskaavan ainoa ongelma

Kannattaa muistaa, että keskuspuisto ei ole ainoa ongelmallinen kohta yleiskaavassa. Esimerkiksi ympäristölautakunnassa olemme kiinnittäneet huomiota muun muassa virkistys- ja viheralueisiin, suojelualueiden kaavamerkintöihin, Tuomarinkylään, Vanhankaupunginlahteen sekä Pornaistenniemen, Herttoniemen ja Hallainvuoren metsiin.


1. Tuomarinkylän virkistyskäyttö heikkenee. Tuomarinkylän kartanoa ympäröivälle RKY- eli rakennetulle kulttuuriympäristöalueelle ja Siliuksenmäkeen ehdotettu tehokas asuntorakentaminen ja raideliikenne eivät ole sopusoinnussa ja yhteen sovitettavissa alueen valtakunnallisestikin merkittävien kulttuuri-, maisema- ja luontoarvojen kanssa. Ehdotus ei turvaa ratsastus- ja koiratoiminnan jatkumista. Myös alueen virkistyskäyttö heikkenisi.