Kouluratsastuksen kannatusyhdistys ry: ”Kavionjälki kuuluu Tuomarinkylään!”

Kavionjälki kuuluu Tuomarinkylään!

Hevoset ja Tuomarinkylä ovat aina kuuluneet yhteen – niin kauan kuin minä muistan ja siitä on jo kauan. Olen saanut aina olla hevosten kanssa tekemisissä, onneksi. Hevoset ovat opettaneet paljon. Senkin kuinka paljon ne tarvitsevat tilaa ympärilleen, jotta voidaan taata turvallinen harrastamismahdollisuus niin hevosille kuin ratsastajille. Hevoset voivat mainiosti elää rinnakkain ihmisten kanssa. Ovathan ne aina kuuluneet ns. pihapiiriin, miksi ei siis nykyäänkin?

Tuomarinkylässä on loistavat puitteet turvalliseen hevosharrastukseen tarhoineen, maneeseineen ja jaloittelulenkkeineen, sillä vilkastuneen liikenteen sekaan ei nykypäivänä ole enää asiaa. Siksi onkin tärkeää, että tämä turvallinen ympäristö säilyy ja asutusta kehitetään tässä kohtaa hevostenkin ehdoin. Hevoset tuovat myös pysyvyyttä, hevosten omistajat haluavat asua lähellä ratsujaan. Lisäksi hevostalous luo työpaikkoja vaikeinakin aikoina. Tuomarinkylällä on edellytykset kehittyä loistavaksi valmennuskeskukseksi tänne eteläiseen Suomeen. Talviharjoittelu on noussut yhä tärkeämpään rooliin tavoitteellisessa ratsastuksessa. Siksi hyvät maneesiolosuhteet ovat perusedellytys. Lisäksi aina puhuttaa yksi asia, mikä kisaoloissa joskus jopa kuumentaa tunteita: nimittäin riittävät parkkeeraustilat. Kehottaisinkin päättäjiä joskus piipahtamaan katsomaan kun kisat ovat kuumimmillaan, miltä näyttää kisapaikka ja paljonko vaatii tilaa, että kisat saadaan vedettyä turvallisesti läpi.

Pro Tuomarinkylä – hanke saa Kouluratsastuksen kannatusyhdistys ry:n tuen hankkeelleen. Se on mukana 12.9.2015 KorK:in klinikalla omalla osastolla. Siellä kerrotaan hankkeen tärkeydestä. Sen adressiin voi jo nyt kirjoittaa nimensä tai tehdä sen klinikalla, samalla kun seurata miten ongelmia ratkotaan hevosta kunnioittaen.

Kavion kopsetta Tuomarinkylään

Virpi Nordblad

Kouluratsastuksen Kannatusyhdistys ry

Puheenjohtaja

Jätä kommentti