Lehdistötiedote 13.1.2016 – Kerrostalolähiö Tuomarinkylän kartanoalueelle?

Kerrostalolähiö Tuomarinkylän kartanoalueelle?

Kansalaistapahtumassa haetaan yleiskaavaehdotukseen muutosta

Kaupunkisuunnitteluviraston ehdotus Helsingin uudeksi yleiskaavaksi kohtelee erittäin kaltoin Tuomarinkylän kartanoaluetta ja sen valtakunnallisesti merkittäviksi todettuja kulttuuri-, maisema- ja luontoarvoja. Kaava esittää jopa 8 000 asukkaan kerrostalolähiön ja pikaraitiolinjojen rakentamista alueelle, mikä turmelisi 1700-luvulta asti säästyneen kartanomiljöön.

Toteutuessaan yleiskaava heikentää selvästi Tuomarinkylän ratsastuskeskuksen toimintaedellytyksiä ja vaarantaa koiraharrastustoiminnan jatkumisen alueella – toisin kuin Helsingin kaupunginvaltuusto on 12.12.2012 päättänyt. Kaupunki sivuuttaa samalla ratsastuskeskuksen yrittäjille antamansa lupaukset ja tekee tyhjäksi miljoonien eurojen investoinnit.

Kaavaprosessin yleisen hyväksyttävyyden ja mahdollisesti myös sen lainmukaisuuden kannalta on huomionarvoista, että yleiskaavaehdotusta markkinoidaan nyt käytännössä valmiina kaavana.

”Tosiasia kuitenkin on, että yleiskaavaehdotus on nyt muistutuskierroksella ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn se tulee vasta syksyllä. Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja ilmoitti kuitenkin marraskuussa valtakunnan johtavassa sanomalehdessä, ettei ’tähän suuria muutoksia voi tulla’. Onko tämä helsinkiläistä demokratiaa”, Pro Tuomarinkylä -liikkeen puheenjohtaja Anu Heinonen pohtii.

Palautevyöry sivuutettu

Kaavan valmistelun aiemmassa vaiheessa Tuomarinkylän alueesta annettua massiivista palautevyöryä (275 kirjallista mielipidettä, eniten koko kaupungissa) ei huomioitu mitenkään nyt nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa. Myös kaavoittajan laatima vuorovaikutusraportti sivuuttaa palautteen lähes kokonaan. Pro Tuomarinkylän jo toista kertaa järjestämä Vaikuttava Talvirieha on ruohonjuuritason mielenilmaus kaavaprosessiin.

”Sunnuntaina 17.1.2016 Tuomarinkylässä klo 11-15 pidettävä Vaikuttava Talvirieha osoittaa, että kaupunkilaiset eivät ole antaneet periksi. Tapahtumassa Pro Tuomarinkylän vapaaehtoistyöntekijät avaavat yleisölle yleiskaavan konkreettisia vaikutuksia ja opastavat heitä tarvittaessa muistutuksen jättämisessä kaavaehdotuksesta. Lisäksi tarjolla on paljon koko perheelle sopivaa maksutonta ohjelmaa”, Heinonen kertoo.

Yleiskaavaehdotus menee kaupunginvaltuuston käsittelyyn arviolta loppuvuodesta

”Toivomme todella, että Helsingin valtuutetut käyttävät heille vaaleissa annettua valtaa eivätkä hyväksy yleiskaavaehdotusta tällaisena. Täydennysrakentamista tarvitaan, mutta sitä ei tule sijoittaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin ympäristöihin eikä se saa vaarantaa erittäin aktiivisessa käytössä olevia harrastustoimintoja. Kaupunkilaisten palaute kaavapäätökseen tulee joka tapauksessa pian, kun seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2017.”

Vaikuttava Talvirieha 17.1.2016 klo 11 -15 Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa, osoite Tuomarinkyläntie 1.

Lisätietoja: www.tuomarinkyla.com

Anu Heinonen, Pro Tuomarinkylä
040 723 6279
anuoheinonen@gmail.com

Pro Tuomarinkylä on yhteistyöryhmä, jossa ovat edustettuina Tuomarinkylän ratsastuskeskus, koirakeskus ja alueen asukkaat sekä ulkoilu- ja virkistyskäyttäjät. Liike kannattaa kaupungin kasvua ja kehittämistä siten, että asukkaille taataan myös tarvittavat harrastus- ja ulkoilumahdollisuudet.

 

4 kommenttia artikkeliin ”Lehdistötiedote 13.1.2016 – Kerrostalolähiö Tuomarinkylän kartanoalueelle?”

  1. Viitaten Ilkan kommenttiin,
    Kommenttisi oli mielestäni melkoinen rimanalitus.

    Itse jo vuosikymmeniä Itä-Pakilassa asuneena voin vakuuttaa, ettei täällä ainakaan suurin osa rakennuksista ole huonokuntoisia, puisia ja lähes asuinkelvottomia. Vai oletko mahdollisesti harhautunut Lammassaareen, jossa on noita em. mainitsemisiasi lautakoijia ?
    Jos jarru toimii, niin pysäytäpä kaarasi Yhdyskunnantiellä ja jalkaudu, voit vaikka yllättyä.

    Itse vastustan kiivaasti rakentamista Tuomarinkylän alueelle, koska haluan, että sen monimuotoisuus säilyy. Tällä hetkellä kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Vielä on tilaa luonnon rauhassa tarpoa, kävellen, juosten, hiihtäen ym. ja kaikki on siistiä ja puhdasta. Lintujen laulu kuuluu, joskus saatat nähdä ketun pellolla ja ihanat puiset siirtolapuutarhamökit kauniine pihoineen tuovat esteettistä iloa silmälle. Saat ihailla hevosen kaunista kulkua ja osallistua
    tapahtumiin joissa on mm. lapsille koiravaljakko -tai hevosajeluja tai heinänkeruuseen ym.. Stadilaiselle ihanaa vastapainoa kaupungin hälinään.

    On myös ainutlaatuista, että tämä kaikki on Pohjois-Helsingissä kävelymatkan päässä. Suuri kiitos kuuluu myös niille henkilöille Tuomarinkartanon hevos -ja koirapiireissä, jotka ovat olleet kehittämässä ja panostamassa alueeseen meidän kaikkien helsinkiläisten eduksi.

    Ihmiset tarvitsevat viheralueita ja luonnonrauhaa tässä hektisessä elämässä jo mielenterveytensä tähden, onhan se moneen kertaan todettu.

    Helsingin pitäisi olla ylpeä tästä kulttuurihistoriallisesta ihanasta ja ainutlaatuisesta virkistysalueesta, eikä päinvastoin yrittää tuhota sitä.

    Ottakaa asukkaiden mielipide huomioon ja jättäkää Tuomarinkartanon alue rauhaan !

    Vastaa
  2. Onpa hyvä, että Stadia kaupungistetaan vähän. Noilla omakotialueilla on suurimmalta osin vanhoja, huonokuntoisia, puisia, lähes asuinkelvottomia lautakoijia. On hyvä, että Stadiin myös pohjoisimmalle osalle rakennetaan muutakin kuin agilitykenttiä tai koirapuistoja.

    Vastaa
    • Hei Ilkka, kyllä meille Tuomarinkylässäkin sopii mainiosti, että stadia kaupungistetaan. Sitä emme hyväksy että valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä ja maisema-aluetta tärvellään sen vuoksi. Puhumattakaan siitä, että toimiva ja erittäin laaja koiraharrastustoiminta alueella lakkautetaan. Koirapuistoja tai agilitykenttiä Tuomarinkylässä ei ole tällä hetkellä.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Ilkka Vuori Peruuta vastaus