Yleiskaavatoimistoon palauteryöppy Tuomarinkylän puolesta

Yleiskaavatoimiston päällikkö Marja Piimies kirjoittaa blogissaan 5.3.2015 mm. yleiskaavaluonnokseen tulleesta palautteesta. Mielipiteitä on kirjattu nyt saapuneiksi viitisensataa, tosin aivan kaikkia ei ole vielä mukana luvussa.

Eniten ovat puhuttaneet kaavaluonnoksen kokonaan uudet aluevaraukset mm. Hämeenlinnanväylän varressa, Munkkivuoressa, Oulunkylässä, Tuomarinkylässä, Katajanokalla ja Malmilla, ehkä pääosin koskien lentokentän aluetta. Myös muilta alueilta on tullut yksittäisiä mielipiteitä.

Tuomarinkylän tilanne on noussut palautteessa selvästi esiin, eikä ihme: jos mielipiteiden lopullinen lukumäärä jää tuohon viidensadan paikkeille, voimme päätellä että noin viidennes niistä puolustaa Tuomarinkylää, sillä jo pelkästään Vaikuttavasta Talviriehasta lähti yli 80 mielipidettä kirjaamoon. HUIKEAA! Tämä ei toivottavasti jää yleiskaavatoimistolta huomioimatta – erityiskiitos vielä kerran kaikille mielipiteen jättäneille.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Yleiskaavatoimistoon palauteryöppy Tuomarinkylän puolesta”

  1. Kulttuurihistoriallinen Tuomarinkylä on tuhansille tärkeä harrastus- ja virkistyspaikka. Sen puolesta puhuu jo se, että n. viidennes yleiskaavaluonnoksen palautteista on tullut asukasmäärältään pieneltä Tuomarinkylältä!

    Huomioitavaa on myös se, että mm. Suomen Ratsastajainliitto ja Suomen Kennelliitto ovat lähettäneet kannanoton Tuomarinkylän harrastustoiminnan säilyttämiselle ja kehittämiselle.

    Vuonna 2013 vahvistetun asemakaavan valmisteluissa kaupunki totesi Tuomarinkylän olevan Helsingin ainoa alue, jossa ratsastustoimintaa voidaan kehittää. Nyt Etelä-Suomen tärkein tulevaisuuden ympärivuotinen kilpailupaikka Tuomarinkylän Ratsastuskeskus uhkaa jäädä Helsingin yleiskaavaluonnoksen esittämän asuntorakentamisen jalkoihin.

    Tuomarinkylässä sijaitseva vinttikoirakeskus on valtakunnallisesti tärkeä. Ei siis palvele pelkästään pääkaupunkiseudun harrastajia. Harjoituksiin, kokeisiin ja näyttelyihin saavutaan pitkienkin matkojen päästä. Käyttäjiä Tuomarikylän Vinttikoirakeskuksessa on vuosittain noin 65 000 henkilöä. Koiraharrastus on yksi Suomen suurimmista harrastuslajeista. Suomessa on koiria noin 650 000 ja koko koira-alan liikevaihto on lähes miljardi euroa. Pääkaupunkiseudulle tarvitaan koiraurheilukeskus, jonne koiraharrastajat voivat keskittää pääkaupunkiseudun koiratoiminnan. Nykyisen Tuomarinkylän koirakeskuksen lisäksi, toista paikkaa ei pääkaupunkiseudulta löydy.

    Vastaa
  2. Loistavaa, että kaavatoimisto on saanut paljon mielipiteitä. Kiitos kaikille!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Erika Paqvalin-Skurnik Peruuta vastaus